KUN VOIMAT LOPPUVAT, NIIN MITÄ MEIDÄN PÄÄSSÄ TAPAHTUU?

March 14, 2019

 

 

Tässä esiintymisvalmentajamme Juhan tummanpuhuva kirjoitus siitä, kuinka julmasti voimme joskus itseämme kohdella elämän ristiaallokossa.

 


Kyllä se siitä!

 

Mistä mä saan voimaa, kun voimat loppuu? Takki on tyhjä ja sydän tuntuu olevan ääriään myöten täynnä jotain epämääräistä tunnetta. Rintaa puristaa ja seinät kaatuvat päälle. Jokainen varmaan voi samaistua noihin tunteisiin. "Tee asioita jotka tuntuu hyvälle," "kyllä se siitä" tai jotain muuta kulutettua viisautta. Olen tehnyt juuri noin. Juonut smoothieta, käynyt kävelyllä ja pitänyt itsestäni huolta, mutta ”ei se siitä" siitä huolimatta. 

 

Mulla on kova halu kontrolloida asioita ja pitää ne hallinnassa. Hallita ja kontrolloida.
Mutta miten nuo sanat eroavat toisistaan? Jos menetät auton hallinnan, siitä ei hyvää seuraa. Entä kontrollin menettäminen, kuinka sitten käy? Voiko sitä lopulta edes täysin menettää? Vaikka kontrolli menisikin, on jokin kontrollissa väkisinkin, jos olemme tajuissamme? 


Minusta tuntuu, että sana ”hallita” on aika ehdoton, se joko on tai ei ole. Ja sana ”kontrolloida” taas resonoi mulle, niin kuin se olisi pieniä tekoja, jotka yhdessä johtavat asian hallintaan. Mikroliikkeitä ratissa, joilla auto pysyy hallinnassa. 

 

 
Mitä onnellisuus on? 

 

Se on sitä, kun kaikki on hallinnassa ja menee juuri niin kuin suunnittelin: täydellistä. Ideaali varmaan olisi juuri näin, mutta syntyykö onnellisuus lopulta siitäkään. Vai syntyykö se siitä, jos ja kun asiat menevät päin mäntyä, eri tavalla, kuin suunnittelin ja silti mä klaaraan ne?

 

On paljon asioita, joille me ei mahdeta mitään ja jotka eivät ole hallittavissa, kontrolloitavissa tai edes suunniteltavissa. Onko onnellisuuden tavoittelu kupla, joka on niin herkkä ja hauras, ettei sitä pysty käsittelemään rikkomatta sitä?

 


Mitä jos kuolen?

 

Joinakin synkkinä ja miksei valoisinakin hetkinä oon miettinyt kuolemaa. Jos on joutunut luopumaan rakkaista ihmisistä, on väistämättä kohdannut asian. Joskus se pelottaa, joskus se taas tuo äärimmäisen syvää lohtua ja rauhaa. Sen hyväksyminen on itse asiassa antanut myös mitättömiltä tuntuneille hetkille merkitystä ja tuonut perspektiiviä omiin kriiseilyihin. Oon elossa, mutta mitä jos...


Elämässä voi tapahtua niin yllättäviä käänteitä. Mulla on kaikki kunnossa, älä siis käsitä väärin, mut nää diipimmätkin sävyt kuuluu elämään. Mitä minusta jää? Mitä minusta puhutaan? Mistä minut muistetaan? En hekumoi haudan partaalla parkuvilla ystävilläni, vaan lähinnä tää pohdinta liittyy suoraan kysymykseen: kuka olen? Tai kuka haluan olla? Kuka määrittelee mut? Ja jos se olen minä itse, jääkö minusta sellainen jälki, kuin kuvittelen?


Ajatuksen voimalla

 

En voi siirtää sillä esineitä, mutta saan luotua sillä tehokkaasti mielikuvia ja uskomuksia siitä, kuka olen, kuka luulen olevani ja mitä muut minusta ajattelevat. Tai siitä, kuka mut määrittelee, millaiseksi itseni kuvittelen, millaiseksi kuvittelen muiden kuvittelevan minut tai millaisen kuvan kuvittelen itse antavani tai haluavani antaa. Luulen, että lopulta se kuka olen, on juuri yhtä häilyvä ja muuttuva asia, kuin koko ajatus itse. Hengitys sisään ja hengitys ulos, laulettu sävel, nähty uni, eletty päivä...

 

Elämä on aikaan sidottu tapahtuma. Tuo kello käy koko ajan ja viime kädessä meistä kai jää vain juuri se ajatus. Se, että joku ajattelee meitä tai muistaa meidät. Ehkä se, mitä minä lopulta olen on vain se, mitä ja miten ajattelen. Se miten suhtaudun asioihin ja elämään, ystäviin, taiteeseen, ilmastonmuutokseen, mihin tahansa, on kaikki osa minua, osa mun tarinaa, arvoja, inhimillisyyttä, kauneutta...

 

 

Kun voimat loppuu

 

Loppuvatko ne ja jos ne tuntuvat loppuvan, loppuvatko kokonaan? Kuka määrittelee sut? Ovatko paineet, jotka suhun kohdistuu oikeasti paineita ulkopuolelta? Vai kasaatko sä niitä itse ja jos jokin asia menee mönkään, soiko raippa? Kukaan ei muistele sua kuolemasi jälkeen siitä, kuinka ankara olit itsellesi tai kuinka julmasti osasitkaan itseäsi torua. En tiedä, antaako tämä kuoleman keskusteluun nostaminen mittakaavaa asioihin, mutta ihan oikeesti, kaikki huolet, murheet ja tää hullu kaaos - elämäksi ne tätä kutsuvat! 

 

Ja jos sulla on olo, että voimat loppuu, etkä oikeesti tiedä, miten selviit, niin usko pois, niin jokaisella joskus on ja silti me ollaan täällä näitten olojemme kanssa ja mennään eteenpäin. Kaikki ei ole täydellistä, eikä niin kuulu ollakaan. 

Joten, juon tän smoothien loppuun ja lähden kävelylle. 

 

Kyllä se siitä! 

 

Juha

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Uusimmat postaukset

March 31, 2019

February 24, 2019

January 5, 2019

December 21, 2018

December 7, 2018

November 12, 2018

Please reload

Arkisto
Please reload

avainsanat